Kaupunkihälinästä luonnon rauhaan - neljä yötä Lontoossa
Lontoo tarjoaa paljon enemmän kuin vain vilkkaan kaupungin sykettä – neljän yön matkamme keskiössä olivat rauha, luonto ja rentoutuminen, unohtamatta herkullisia makuja, vaikka ensimmäisenä päivänä olikin vähän kommelluksia.
Elämyksiä ja yllätyksiä Lontoossa – matka inspiraation lähteille
Lähdin Lontooseen mieheni kanssa, mutta tällä kertaa matkamme tarkoitus oli poikkeuksellinen: mieheni osallistui työhönsä liittyvään koulutukseen ja minä hyödynsin tilaisuuden lähteä mukaan reissuun hakeakseni inspiraatiota omaan ja siskoni bisnekseen. Mieheni koulutuspäivät olivat pitkiä, joten suurimman osan ajasta kuljin kaupungilla itsekseni, kameran ja uteliaisuuden johdattamana.
Hotellimme sijainti määräytyi mieheni yhteistyökumppanin määrittelemänä lentoaseman läheisyyteen, ja vaikka se oli melko kaukana Lontoon keskustasta, oli siitä helppo liikkua julkisilla eri puolille kaupunkia ja miehenikin pääsi vuokra-autolla koulutuspaikkaansa ilman suurempia ruuhkia. Itse suunnittelin päiväni niin, että ehtisin kokea mahdollisimman paljon Lontoon puistoja ja tunnetuimpia nähtävyyksiä, mutta matka ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.
Ensimmäinen aamuni alkoi rauhallisesti aamupalalla yhdessä mieheni kanssa, mutta päivä sai ikävän käänteen aamupalan jälkeen: bussissa maksukorttini ei toiminut, ja palasin hotellille selvittämään asiaa pankin kanssa. Sain selville, että lähimaksuraja oli ylittynyt – onneksi ongelma ratkesi nopeasti, kun ostin vesipullon läheiseltä huoltoasemalta syöttämällä kortin maksupäätteeseen ja näppäilemällä PIN-koodin.
Lontoon liikenne – jälleen yllätyksiä ja kommelluksia
Kun lopulta pääsin liikkeelle, päätin testata Heathrow Expressiä päästäkseni nopeasti keskustaan. Matka sujui nopeasti erittäin siistin ja mukavan junan kyydissä. Ehdin viettää keskustassa vain tunnin verran, joten nähtävyydet jäi vierailematta ja suuntasin Paddingtonin asemalta suoraan Regent's Parkiin, joka on yksi Lontoon viheralueista. Se on täydellinen paikka hengähtää kaupungin vilinässä, käydä piknikillä tai rauhallisella kävelyllä ihaillen puiston istutuksia ja lampia lintuineen.
Palatessani keskustasta asemalla tuli hälytys ja jouduin poistumaan rakennuksesta lähimmän EXITin kautta – Lontoo osaa todella yllättää! Onnekseni lähin Exit johdatti minut suoraan bussipysäkille, josta pääsin sujuvasti jatkamaan matkaani hotelliin, eikä hälytys säikähdystä enempää tuottanut harmia.
Tämä päivä oli ihmeellinen kaikkine kommelluksineen julkisilla liikkuessani. Mutta eipä siinä vielä ollutkaan kaikki kommellukset! Illalla pyysimme navigaattorin johdattamaan meidät autovuokraamoomme. Päädyimme oikean yrityksen pihaan, mutta tämä oli ilmeisesti pääkonttori. Nyt siis uudet koordinaatit navigaattoriin ja taas tien päälle. Yhtäkkiä kuului pamahdus. Rengas puhkesi! Onneksemme vuokraamo oli noin 200 metrin päässä ja onnistuimme hiljaa ajaen menemään vuokraamon pihaan. Olimme ottaneet täyden vakuutuksen autolle, joten meidän ei tarvinnut maksaa mitään rikkoutuneesta renkaasta. Emme halunneet jäädä odottamaan renkaan vaihtamista, koska joku olisi erikseen kutsuttu paikalle vaihtamaan sitä. Saimme nopeasti uuden auton tilalle ja pääsimme illaksi hotellille nauttimaan kevyttä iltapalaa.
Kaikkien näiden kommellusten jälkeen mietiskelin, että koskaan ei kannata tehdä liian tiukkoja aikatauluja matkalle ja pieni pilke silmäkulmassa auttaa kestämään matkalla eteen tulevat haasteet ja yllättävät tilanteet. Kun pitää mielessä varasuunnitelman ja antaa tilaa spontaaniudelle, matkasta tulee rennompi, antoisampi – ja usein juuri ne odottamattomat hetket jäävät parhaiten mieleen.
Päivä Windsorin linnan ympäristössä – historiaa, luontoa ja kuvaushetkiä
Yksi Lontoon-matkani kohokohdista oli päiväretki Windsorin kaupunkiin, joka tunnetaan vaikuttavasta linnastaan ja historiallisesta tunnelmastaan. Vaikka en tällä kertaa päässyt linnaan sisälle, nautiskelin linnan ympäristöstä kävellen ja tutkien alueen viehättäviä katuja ja joenrantaa.
Windsorin linna kohoaa vaikuttavana Thames-joen varrella ja on yksi Euroopan suurimmista sekä maailman vanhimmista yhä asutuista linnoista. Kävelin linnan ulkopuolella, ihailin sen massiivisia muureja ja pysähdyin kuvaamaan Windsorin kaunista katunäkymää.
Linnan ympäristössä on paljon muutakin nähtävää kuin itse linna: kapeat mukulakivikadut, pienet putiikit ja perinteiset pubit luovat kylämäisen tunnelman, jossa on helppo unohtaa olevansa suurkaupungin kupeessa.
Kävelin myös Thames-joen rantaa pitkin ja etsin sopivaa paikkaa pienelle piknikille. Joen varrella on useita viihtyisiä viheralueita ja penkkejä, joissa voi nauttia eväitä ja katsella veneitä tai vuokrata itse sellainen. Kamera pääsi ahkeraan käyttöön, sillä alueella liikkui paljon lintuja: erityisesti joutsenet, pulut ja sorsat olivat kuvauksellisia, ja niiden touhuja oli mukava seurata rauhassa veden äärellä.
Eatonin kaupunginosa – akateemista historiaa ja rauhallista tunnelmaa
Joen toisella puolella sijaitsee Eatonin kuuluisa kaupunginosa, joka tunnetaan erityisesti Eton Collegen sisäoppilaitoksesta. Kävelin Eatonin puolelle kuvauksellista siltaa pitkin ja ihailin vanhoja rakennuksia sekä rauhallista, lähes ajattoman oloista tunnelmaa. Alueella on paljon historiaa, mutta myös vehreitä katuja ja pieniä puutarhoja, jotka houkuttelevat pysähtymään ja kuvaamaan.
Eatonin kaduilla kulkiessa tuntui kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Historiallinen miljöö, luonnonläheisyys ja brittiläiset perinteiset talot kapeine kujineen tekevät siitä elämyksen, joka sopii niin arjen irtiottoon kuin erityisten hetkien jakamiseen oman rakkaan tai ystävän kanssa.
Kew Gardens – inspiraatiota ja rauhaa
Seuraavana päivänä päätin suunnata kauas keskustan hälinästä Kew Gardensiin, joka on yksi Lontoon vaikuttavimmista puistoista. Se on maailman suurin kasvitieteellinen puutarha ja siitä kyllä vakuutuin, sillä en päivän aikana ehtinyt näkemään koko aluetta. Kew Gardens on suosittu päiväretkikohde myös paikallisten keskuudessa. Täällä oli perheiden ja pariskuntien lisäksi paljon koululaisryhmiä opintomatkoillaan. Puutarhan valtavat kasvihuoneet, vehreät käytävät, värikkäät kukkaistutukset ja puoleensa vetävät ravintolat tarjosivat hengähdyshetken ja paljon visuaalista inspiraatiota – täydellinen paikka rauhoittua ja kerätä ideoita tuleviin sisältöihin.
Lähdin puutarhasta ajatuksena kävellä joenrantaa pitkin takaisin bussipysäkilleni, mutta reitti olikin suljettu. Päädyin kiertämään lähes koko puutarhan ympäri päästäkseni takaisin bussipysäkille. En voinut hyödyntää puhelimeni navigaattoria, koska akku oli melkein tyhjä ja minulla ei ollut virtapankkia mukana. Minun oli myös mentävä samalta pysäkiltä, missä nousin pois, koska en olisi pystynyt soittamaan miehelleni, että noutaa minut, jos eksyisin. Matkalla kannattaa siis aina varautua pieniin yllätyksiin ja pitää karttasovellus saatavilla.
Lontoo – elämysten ja sattumusten kaupunki
Vaikka matkani ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan, Lontoo tarjosi jälleen kerran elämyksiä ja olen taas monta kokemusta rikkaampi. Suosittelen lämpimästi Lontoota myös yksin matkustaville: kaupunki on täynnä puistoja, museoita ja kahviloita, joissa viihtyy helposti yksinkin. Mikäli kuvaaminen on sinun juttusi, englantilaisissa taloissa ja joen rantamilla riittää kuvattavaa. Ja vaikka kaikki ei menisi putkeen, juuri ne pienet kommellukset tekevät matkasta ainutlaatuisen ja muistettavan.
Vinkki tärkeään hetkeen:
Lontoo inspiroi minut tarjoamaan vuokratilassani Vantaalla Afternoon tea -hetkiä yhtenä teemaideana. Tässä perienglantilaisessa tavassa yhdistyvät englantilaisen teen, pienten herkkujen ja kiireettömän yhdessäolon parhaat puolet. Haluan tarjota mahdollisuuden ystävä-/polttari- tai työporukoille (noin 10 henkilöä) mahdollisuuden pysähtyä, nauttia kauniista kattauksesta ja inspiroitua – aivan kuten Lontoossa.